Historiaa

 

Hei, olen Sari Kallioniemi ja perheeseeni kuuluu aviomies Teuvo, lapset Laura-Maria s.-94 ja Tatu s.-95 jotka ovat jo aikuisia ja tietysti australiankarjakoiramme. Asumme Ulvilassa omakotitalossa , jossa on iso aidattu piha.Matkaa meiltä Poriin on 9 km.

Kuulun Suomen Australiankarjakoirat ry:hyn  ja  Satakunnan Seura-ja Seurakoirayhdistyksen jäsen olen  ollut v.-82 alkaen,jossa siis olen touhunnut jo vuosia aktiivisesti.

Tyttäremme Laura-Maria on kulkenut jo samoja polkuja pienestä pitäen. Hänetkin koiraharrastus on vienyt mukanaan, v.2010 alkaen hän on  toiminut kehäsihteerinä,Laura-Marialla kotonaan on Shiba Inu ja hermeliini pupu Sulo.

Koiramme ovat perheenjäseniä,eivätkä asu tarhoissa.Sydäntäni lähellä on aina ollut  koirat, joita on kuulunut minun elämääni aina. Perheessämme on ollut myös venäjänkääpiöhamsteri talvikko Nuutti, joka jouduttiin lopettamaan suuren kasvaimen vuoksi ja 3 risteytyskania; Roope, Ville ja Vappu, jotka ovat vanhuuttaan nukkuneet pois.

Vanhenpieni ensimmäinen koira oli sekarotuinen " Nalle", joka oli risteytynyt Suomen pystykorvasta ja welsh corgista pembrokesta.Nallen jälkeen vanhempani ottivat ensimmäisen  punaisen cockerspanielin v.-74 , "Tytin", jolla sitten teetettiin ensimmäiset pennut v.-78. Tytin pennuista jäi kotiin kasvamaan musta tyttö  "Malla", josta sitten tulikin  minun ensimmäinen omistamani koira ja meidän perheen ensimmäinen jälkivalio.Kennelnimi Erkkertin anottiin samoihin aikoihin.

Australiankarjakoira, lempinimeltään karjis,  on ollut mieheni suurin haave monia vuosia sitten. Suomessa  ei ollut montakaan karjisten kasvattajaa v.90 ja rotu oli vielä outo ja uusi, jolloin mieheni tutustui rotuun. Itselläni tuohon aikaan oli blue roan (kirjava) cockerspanieli narttu Erkkertin Orkidea "Pimu", joka vei vielä kaiken huomioni. Kävin muutaman näyttelyn Pimun kanssa sekä taipumuskokeissa. Pimu kuoli v.-95 maksasyöpään ollessaan vasta 7-vuotias.Menetys oli kova ja silloin  surun keskellä ajattelin että koskaan en ota uutta koiraa.

5-vuotta olimme ilman koiraa, ja haave uudesta koirasta kyti pohjalla. Elämä ilman koiraa oli outoa ja tuntui kuin jotain puuttuisi kokonaan. Tuolloin mieheni halusi uudelleen toteuttaa australiankarjakoira haaveensa. Niinpä aloimme ottamaan kasvattajista selvää.Kiersimme näyttelyitä, josta sitten löysimme nykyisen kasvattajamme.Perheeseemme tuli 8.9.2000 sininen karjispoika Topi. Topi sai seurakseen 2-vuotta myöhemmin täysi sisaruksen Ujan, joka tuli meille ensin "vain hoitoon". Mutta kun Uja ja Topi tulivat hyvin juttuun keskenään heti ensimmäisestä päivistä asti ja Uja viihtyi meillä hyvin, teimme kuukautta myöhemmin sijoituspaperit.  Mutta aina elämä ei ole reilua, ja niinpä Topi kuoli yllättäen v. 2004. Uja jäi yksin, ja sen elämä murtui täysin. Päätimme että Ujalta jää kotiin vauva kasvamaan kun sen aika koittaa. Pieni punainen tytteli Nuppu jäi kotiin Ujan silmäteräksi ja siitä on sitten seurannut jatkoa;)

Päivittäin koiramme saavat temmeltää ja toteuttaa itseään pitkillä lenkeillä metsässä, siellä saavat kyytiä niin linnut kuin metsän eläimet. Nuppu aikoinaan kokeili  myös osaamistaan verijäljellä,ja niinpä se oli ensimmäinen karjakoira joka näytti että karjis sopii tähänkin lajiin mainiosti.Nupun poika Mölli saavutti ensimmäisenä karjakoirana MeJä valioarvon v.2012.Menestystä on tullut myös näyttelyissä joista koiramme ovat saaneet lukuisia ryhmä kuin bis-sijoituksia,kasvattajaluokkia lukuunottamatta.

Kasvatustyömme on hyvin pienimuotoista joten joka vuosi meillä ei ole pentusuunnitelmia.

Kennelimme koki  tammikuussa 2019  sukupolven vaihdoksen kun Laura-Maria läpäisi kasvattajan peruskurssin.Halusimme että vanhempieni aloittama kasvatustyö jatkunee vielä jatkossakin.


tytti2.jpg
Tytti v. -76
malla_eka_nayttely.jpg

 Malla ekassa näyttelyssä Porissa v. -78

pimu.jpg
Pimu

topi_vauva.jpg
Topi vauvana